Edellinen lauantai ja sunnuntai meni siis jännittäessä agilityn MM-kisoissa Helsingin jäähallissa. Huikeita suorituksia nähtiin kuin myöskin sellaisia " tavissuoritteitakin ". Ja toki valitettavasti niitä epäonnistumisiakin... Pienestä se on välillä kiinni. Tietenkin tuollaisissa arvokisoissa mennään täysillä tuhatta ja sataa eikä aikaa ole enää varmisteluille. Kaikki tai ei mitään-mentaliteetilla. Maailmanmestaruuskin oli niiiin lähellä tulla Suomeen Zen-nimiselle maksikoiralle,  (tietty bc ) mutta toisin kävi. Jenkkeihin meni ja tummahipiäiselle miehelle. Kaksijalkaista katseli huomattavasti mieluummin kuin nelijalkaista sillä mikään kaunistus ei ko koira todellakaan ollut. Mutta ohjaus oli eleetöntä ja niin helpon näköistä. Mediluokan voitti myöskin bc..... joka oli sama kuin edellisenäkin vuonna. Kuuleman mukaan ainakin brittein saarilla ns jalostetaan mieluusti myöskin midiluokan kokoisia bortsuja joten länderitkin joutunevat aina vaan tiukempaan seuraan. Ne kontaktit olivat huikeita ! On kyllä myönnettävä että ekan radan jälkeen johdossa ollut britti-bc oli mahtava mutta toisella radalla tuomari antoi kyseenalaisen kieltovitosen ja niin oli peli pelattu tältä parilta. Bob ja Cyd istuivat vieressäni katsomossa ja eivätkä tietenkään sulattaneet tuomarin antamaa virhettä. Videolta kerrattiin monta kertaa että ei se ollut kielto.....Tulihan se mitalikin  Suomeen Yokon,  (tietty bc...) saavutettua tiukassa kisassa pronssitilan.

Duunikaveriltani lainasin jotain sinivalkoista niin pipon  (tai mikä se nyt onkaan.... )kuin kaulahuivien muodossa. Teija mahhista maalasi poskeihin myöskin sinivalkoista ja niin oltiin valmiina fanittamaan suomalaisia ! Mielelläni en itseäni näin julkisesti esittele mutta pakkohan tällaiset on blogiin laittaa...:)

1958106.jpg

Cyd kattoo kieroon vierellänsä huitovaa suomi-fania... Pää, olkapäät, peppu, polvet varpaat jne....Ei ollut vilu, ei !

1958105.jpg

Joku jalkapallohuligaaniko.....? Vai mikä tämä nyt onkaan......

Nähtiinhän geimeissä onneksi länderiedustustakin kun Viima toimi nollakoirana ainakin kahden radan verran. Edustuspaikkahan oli varsin lähellä sijoituksen ollessa karsinnoissa neljäs.

Mieleenpainuva kokemus... oli yöpyä Suomenlinnan hostellisssa la-su-välinen yö. Mahhin porukallahan sitä liikenteessä oltiin, reilut toistakymmentä henkeä. Ennen lautalle menoa käväistiin kiinalaisessa syömässä. Parempaakin kiinalaista, siis ruokaa..., olen syönyt mutta nälkähän siellä jäähallissa tuli joten parempi sekin kuin ei mitään. Ja onneksi ei mäkkäriin...   Vähiin jäi unet mutta eihän sitä nukkumaan oltu tultu. Hetki ennen nukahtamista oli varsin, etten sanoisi jopa riehakasta ..... . Naapurikämpän nuoriso ihmettelikin "tätien" menoa..... Nauruhan pidentää ikää joten lisävuosia varmasti saatiin. PS. Ei ole tautikaan vielä iskenyt, mitenkähän muiden laita...?

1958230.jpg

Ei ollut tungosta sunnuntaiaamulla seitsemän aikaan Suomenlinnan terassilla...

1958165.jpg

Kuvassa Suomen joukkueen Luka suorittamassa päytää joka olikin sellainen sähköinen versio. Hyvin oli pöytätavat opetettu !

1958194.jpg

Screeniltä otettu kuva Jaakon antaessa kaikkensa mutta se ei riittänyt tällä kertaa. Zen ihmettelee vieressä että mites tässä  nyt näin kävikään....

Tänään täyttää KF T-pentue 8-vuotta ! Suurensuuret onnittelut kaikille teeläisille niin täällä maanpäällä kuin pilvenreunallakin. Sähköpostiin oli tullut ihastuttava juttu Terristä parin kuvan kera. Kiitokset Saareksen perheelle ! 

1958201.jpg

KF Terri Gigantes venereissulla

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Toisaalla tehdään uutta elämaa ja toisaalla elämänliekki sammuu. Sympaattinen Masi ( Fin Ag Mva KF Sans Rival ) kirmaa nykyisin taivaallisilla agilitykentillä. Salakavalasti tullut anemia (  jokin autoimmunisairauden muoto ) vei voiton nopeasti vain muutamassa viikossa. Olihan Masi jo reilut 9-vuotias mutta aivan liian aikaisin otettiin Masi pois. Urheasti Masi oli vielä Mikkelissä agilitypäivänä kannustusjoukoissa ja suoritti se vielä komeasti pikkuhyppyjä ja keppejäkin. Jaksamista Heikkisten perheelle Kuopioon. Onneksi surua lievittävät länderit Jepu ja Maisa kuin myös Nekku-kissa ( KF-kasvatteja sekin ! )

1958251.jpg 

Masi vasemmalla agirodussa 2007. Muut KF-jengiläiset Reetta, Repa ja Mymlan