Kevätpäivä 30.3.08

Yhdistyksen kevätpäivä ja samalla kevätkokous pidettiin siis sunnuntaina 30.3 Jokelan hiihtomajalla. Malla pääsi mukaan Rytinsä kanssa kuin myös neljä "onnellista" pentua kuin myös Reetta-emänsä . Eihän tuo reissu olisi pahaa tehnyt kaikille yhdeksälle pennulle mutta niin montaa ei sentään voinut mukaan ottaa. Joten muksuista mukana olivat #1, #3, #4 koska niiden tulevat omistajat olivat myöskin paikanpäällä ja sitten vielä #2 eli meikäläisen sijoitusnarttu Milka. Alkumatka meni kiljuessa mutta siitä sitten pikkuhiljaa rauhoituttiin.

Jokelassa muut porukat tulivat juuri lenkiltä kun me pihaan saavuimme. Lenkkeily kun ei ihan vielä onnistunut pikkuipanoiden kanssa. Totti-isäkin oli paikalla ja ihastui oitis taasen Reettaan mutta kas kummaa kun vastaanotto ei ollutkaan yhtä miellyttävää kuin silloin joulukuussa.....

Muutama tovi vierähti pentujen kanssa ulkona mutta viluhan siellä nopeasti tuli. Pennut kevythäkkiinsä ja sitten sisätiloihin. Pennut olivat tosi reippaita ja kyllähän niitä rapsuttelijoitakin löytyi kuin myöskin Kira-kenneltyttö joka jaksoi pieniä paapoa. Kirahan sitten loppujen lopuksi sai 4-vuotissyntymäpäivälahjaksi Mökö-pojan. Eikös kaikkien lasten tarvitse saada oma "Mökö" jos sellaisen haluavat....?

Pennuille maistui jonkun verran omat retkieväätkin mutta syöppöjähän nuo länderipenskat eivät kyllä ole. Ulkona sain ikuistettua pentu #1 eli Hikan kera toisen pennun eli vuoden ikäisen Dion. Dio ei vaan ole länderi vaan Milou-länderin uusi kaveri, sellainen "taskukokoinen"... Ei nyt sentään vaan todella iso pojankloppi, vaaleanruskean värinen irlanninsusukoira. Aivan ihanan hellyyttävä hupakko joka ihastui Hikkaankin. Leikkiminen jäi kyllä ensikertaan...!

Kuten tapana on niin edellisen vuoden länderimenestyjät palkittiin taas pystein ka kunniakirjoin. Onnittelut kaikille tasapuolisesti ! Caroliinastakin leivottiin vuoden juniori ja sai suuren suuren kiertopystin. Se oli ollut edellisen vuoden Pulliaisen Anulla ja Oprilla Mikkelissä joten sitä ei sitten lähdetty raahaamaan tuonne kevätpäiville. Pitänee jossainvaiheessa ikuistaa Caro ja pysti ja laittaa näytille.

Palkintojen jaon ja hernekeiton ja kahvien jälkeen pikkuhiljaa lähdimme kotiinpäin ajelemaan. Kotimatkalla ei auton takaosasta kuulunut pihahdustakaan. Mutta kotona taasen vauhti kiihtyi. Joten se reissu meni hyvin mutta seuraavana yönä alkoivat sitten ensimmäiset vilunväristykset tuntua ja sen saman taudin jälkimaininkeja tässä vieläkin podetaan. " Mutta mikä ei tapa, se vahvistaa ! "